Zonta District 20
EestiEestiEnglish
Jäsenille Zonta International   Yhteystiedot

 

 

Zonta International on maailmanlaajuinen naisjärjestö. Järjestö on perustettu 1919 Yhdysvalloissa.

Jäsenkunta on johtavassa asemassa toimivia henkilöitä ja itsenäisiä ammatinharjoittajia,
joita yhdistää halu työskennellä naisen aseman parantamiseksi maailmanlaajuisesti
palvelu- ja kansalaistoiminnan avulla.

Jäseniä järjestöllä on yli 31 000. 65 maassa ja maantieteellisillä alueilla kaikissa maanosissa

toimii noin 1 200 kerhoa, joiden jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa, taitojaan ja tukeaan paikallisille ja kansainvälisille palveluhankkeille ja rahoittavat stipendiohjelmia, joiden tarkoitus
on toteuttaa Zontan missiota ja tavoitteita.

Zonta Internationalin tavoitteina on:

  • Parantaa naisten juridista, poliittista, taloudellista, koulutuksellista, terveydellistä ja ammatillista asemaa maailmanlaajuisesti ja paikallisesti lainsäädäntöön vaikuttamalla.
  • Tehdä työtä keskinäisen ymmärryksen ja hyvän tahdon sekä rauhan edistämiseksi eri ammateissa toimivien jäsenten yhteistoiminnan avulla.
  • Edistää oikeudenmukaisuutta ja yleismaailmallista ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioitusta.
  • Kansainvälisesti yhteistyössä vaalia korkeita eettisiä arvoja, toteuttaa palveluohjelmia ja antaa keskinäistä ja yhteisöllistä tukea jäsenille, jotka palvelevat omaa yhteisöään, kansakuntaansa ja maailmaa.
Zonta International, sen piirit ja kerhot ovat uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia.


Medialle

03.02.2012 Heinolan kerho
lahjoitti laululaitteita
palvelukeskukseen

30.01.2012Heinolan kerho
täyttää 20-vuotta

19.01.2012 Henkinen tasapaino
hyvinvoinnin lähteenä-
seminaari Espoossa 17.3.2012

19.01.2012 Ikääntyvä nainen-
minkälaista huolenpitoa
saamme tänään? seminaari
Porissa 19.3.2012

19.01.2012 Kuopio II
täyttää 30-vuotta

17.01.2012 Lohjan kerhon
stipendi haettavissa


13.01.2012
Vantaa II zonta
club viettää 25-vuotisjuhlaa

12.01.2012 Nurmeksen zonta-
kerho täyttää 20-vuotta

12.01.2012 Area 4:n alue-
tapaaminen Porissa


10.01.2012
Aktiivinen ikääntyminen
 ja EU:n vaihto-ohjelmat -
Aktivt åldrande och EU:s utbytes-
program
13.1. Pikkuparlamentissa
 i riksdagens Infocentrum

30.12.2011 Perinteiset Tammikahvit
28.1.2012, järjestää Helsinki II

28.12.2011 YK on julistanut
lokakuun 11. päivän Kansain-
väliseksi Tyttöjen
päiväksi

28.12.2011 Kansainvälinen
naistutkimuskonferenssi
Islannin yliopistossa

15.12.2011 Islannissa zonta-
kerho vietti 70-vuotispäivää

12.12.2011 Tasa-arvoa EU:n
rakennerahastohankkeilla-
LAA-toimikunnan tiedote

12.12.2011 Area 1 - Seminaari
tammikuussa

29.11.2011 The Whistleblower-
elokuva 5.12 Helsingissä
 osana kansainvälistä 16 päivän
 kampanjaa

24.11.2011 Ensimmäinen
demokratia-palkinto Luetaan
Yhdessä-projektille

24.11.2011 Suomenlahden sisaret-
Systrar över Finska viken
elokuvailta Karjaalla 4.12

23.11.2011Luetaan Yhdessä-
kampanja laajenee edelleen

19.11.2011 Suomi valmistautuu YK:n
 ihmisoikeustarkasteluun 2012
 Finland förbereder sig inför FN:s
 människorättsgranskning 2012

19.11.2011 Area 1 järjesti
infotilaiuuden toiminnastamme

18.11.2011 Zonta-talo lahjoitus-
varoin Japanin maanjäristyksen
uhreille

14.11.2011 Ahtisaari-päivää
vietetään Oulussa 16.11

10.11.2011  Ljus och kontraster
fotoutställning-Valoa ja varjoja
valokuvanäyttely

03.11.2011 Sukupuolinäkökulma
 rakennerahastojen ohjelma- ja
 projektityössä -seminaari

03.11.2011 MoniNaisten Talo-
hankkeen päätösseminaari

31.10.2011 Zonta Piiri 20
tukee Tähtveren turvakodin
toimintaa

28.10.2011 Luento
Helsingin Yliopistossa
1.11: Gender, Sex and the
Postnational Defence

26.10.2011 Tuusula-Kerava-
Järvenpään kerhon kannanotto
paikalliseen väkivalta- ja
kriisiaputilanteeseen

26.10.2011 YK:n väestöohjelma:
Miten selvitä seitsemän miljardin
maailmassa

18.10.2011 Tervetuloa
kuulemaan ja kysymään
zonta-toiminnasta 19.10

17.10.2011 Suomenlahden sisaret
Ohjaaja Imbi Pajun dokumentti
suomalaisten ja virolaisten naisten
yhteistyöstä yli rajojen sotien aikana

13.10.2011 TIEDOTE
PERHEVAPAIDEN JAKAUMASTA

13.10.2011 Miniseminarium om
kvinnovåld i Karis 10.11.
Miniseminaari naisiin kohdistuvasta
väkivallasta Karjaalla 10.11

13.10.2011 Tarton kerho
vietti 20-vuotissyntymäpäivää

06.10.2011 ZI District 13
conference in Akureyri Iceland

06.10.2011 Siirtolaisuus-
uhka vai mahdollisuus.
UM:n tilaisuus 19.10.

04.10.2011 Kehityspoliittinen
aamupäivä 20.10 klo 8.30

03.10.2011 Rohkeat naiset
matkaavat maakuntakirjastoihin

26.09.2011 Inspirerande kvinnors
seminarium i Reykjavik
Inspiroivien naisten seminaari
Reykjavikissa

19.09.2011 Miksi ruuan hinta nousee?
Ulkoministeriön tilaisuus
26.9 klo 9 Säätytalossa Helsingissä

18.09.2011 Raseborgs Zontaklubb
ordnar lekfull tävling den 25. september

14.09.2011 Rikoksen uhrien
sensitiivinen kohtaaminen-
seminaari 27.10.2011

 06.09.2011 Amelia Earhart-stipendit
haettavissa 15.11.2011 mennessä

02.09.2011 Monenlaiset naiset-
seminaari Raahessa 24.9.2011

01.09.2011 "Naiset poliittisessa
päätöksenteossa"-seminaari
22.9.2011

01.09.2011 YK-liitto:
Meet Jose Sampaio 6.9.2011

14.07.2011 Zontat Porin
Suomi Areenalla 11.7-15.7

05.07.2011 YK:n pääsihteeri
Ban Ki-Moon Suomi Areenalla
15.7.

05.07.2011 Suomi kolminkertaisti
tukensa YK:n tasa-arvojärjestölle