Lahjoituksemme mahdollistaa hävikkiruuan jakelun

Zonta Sata-Häme on mukana mahdollistamassa hävikkiruuan jakelua Parkanossa kustantamalla kylmäkalusteet Wanhan Pappilan Tuvalle. Lahjoituksen mahdollisti Parkanon Säästöpankkisäätiön joululahjaraha, jota kerho täydensi omista varoistaan.

Zonta-kerhomme puheenjohtaja Tytti Sarjala kävi diakoni Tuija Haukkaluoman ja vs. diakoni Tuula Uusitalon kanssa valitsemassa kylmäkalusteet Veikon Kone Parkanossa, jossa heitä auttoi valinnassa Jose Ylisalo.

– Olemme jo jokin aikaa saaneet Parkanon Lidlistä hävikkiruokaa ja jakaneet sitä avustusmäärärahoilla hankitun ruuan rinnalla. Nyt, kun saamme laitteet kylmäsäilytykseen, olemme käyneet alustavia neuvotteluja myös muiden kauppojen kanssa, kertoo Tuija Haukkaluoma.

Hävikkiruuan jakelu on ollut Parkanossa pienimuotoisempaa sen jälkeen, kun Pelastusarmeija luopui tehtävästä.

– Tämä on tärkeä ja hyvä asia, joten olemme mielellämme mukana tukemassa sen laajentamista, Tytti Sarjala toteaa.

Parkanon seurakunnan ruokajakelu toimii koronatilanteen takia ajanvarauksella. Jos hävikkiruokaa aletaan nyt saada enemmän, diakoniassa kehitellään uusia toimintatapoja sen jakeluun.

Zonta Sata-Häme kiittää lämpimästi Parkanon Säästöpankkisäätiötä lahjoituksesta, joka osaltaan mahdollisti sen, että pystyimme edistämään tätä hyvää ja tärkeää asiaa!

Lahjoituksilla joulumieltä alueellemme

Zonta Sata-Häme tuo joulumieltä toiminta-alueelleen lahjoittamalla sen kaikilla viidellä paikkakunnalla 150 euroa lahjakortteina lasten ja perheiden hyväksi. Parkanossa ja Ikaalisissa summalla osallistutaan MLL:n Joulupuu-keräykseen. Jämijärvellä lahjoitetaan myös Joulupuu-keräyksen kautta, mutta siellä sitä järjestää Nuorkauppakamari. Hämeenkyrössä osallistutaan yrittäjäjärjestön Hyvän mielen joulukampanjaan. Kihniössä lahjakortit välittää seurakunta.

Seminaari onnistui hienosti!

Saimme kuulla Nainen työelämässä -seminaarissa kolme vaikuttavaa ja asiantuntevaa esitelmää. Gasumin toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Johanna Lamminen muistutti, että toimenpiteet ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi on tehtävä tänään. Siksi kaikki olemassa oleva tekniikka on otettava käyttöön nyt heti.

Johtavana tutkijana Lukella työskentelevä filosofian tohtori Tytti Sarjala toivoi, että kaikki se puu, joka Suomessa hakataan, käytettäisiin tarkemmin, ja siitä otettaisiin näin kaikki mahdollinen hyöty irti. Lukessa tutkitaankin parhaillaan paljon puun tuotannon sivuvirtoja.

Tietojohtamisen yksikön päällikkönä Tampereen yliopistossa toimiva kauppatieteen tohtori Nina Helander esitteli Tampereen uutta korkeakouluyhteisöä sekä tietojohtamista. Hän kertoi, että tietojohtamisen yksikössä luodaan tiedosta arvoa yhdistämällä teknologiaa, ihmisiä ja liiketoimintaa.

Puheiden välissä kuultiin musiikkia ja taukojumpattiin. Seminaariannin täydensivät kahvipöydän runsaat tarjoilut. Oma Zonta-joukkomme erottautui yleisöstä iloisesti keltaiset huivit kaulassa.

Kiitos kaikille seminaariimme osallistuneille!